Yhdistyksen ”Hilfe und Hoffnung” (suom. ”Apua ja toivoa”) perustanut Eeva Huber-Huber oli Suomessa kasvanut pastorin tytär. Hän oli kokenut sodanjälkeisen ruuan säännöstelyn, jolloin hänen vanhempansa jakoivat erilaisista taustoista oleville ihmisille sekä ruokaa että vaatteita. Heidän mottonsa oli “Sitä, minkä annat, ei sinulta puutu”. Lapsuudestaan asti Eeva kuuli myös juutalaisuudesta ja natsi-ajan hirveyksistä.
Muuttaessaan Itävaltaan Eeva järkyttyi siitä, miten vähän ihmiset tiesivät natsi-ajasta ja miten vähän he olivat valmiita asiasta puhumaan. Eeva tajusi, että “Tehtyä ei saa tekemättömäksi. Meidän täytyy puhua ja olla unohtamatta sitä koskaan.” Eeva Huber-Huber alkoi pohtimaan, missä olisi vielä nykyään apua tarvitsevia juutalaisia.
Pian tämän jälkeen 1980-luvun alussa hän tulikin tietoiseksi juutalaisten vaikeasta tilanteesta Neuvostoliitossa. Erityisesti ne, jotka olivat ilmaisseet toiveensa päästä muuttamaan Neuvostoliitosta, olivat usein menettäneet työnsä ja elivät suuressa köyhyydessä. Eeva alkoi matkustaa Neuvostoliittoon kuljettaen heille elintarvikkeita, rahaa ja juutalaisuutta koskevaa kirjallisuutta samoin kuin materiaalia heprean opiskelua varten. Tämän hän teki itsensä vaaraan laittaen.
Kun juutalaiset pääsivät vuonna 1986 muuttamaan pois Neuvostoliitosta, Eeva perusti suomalaisten ystävien tukemana Wieniin Schüttelstrasselle pakolaiskeskuksen huoneistoon, jota oli käytetty tähän asti varastona avustustarvikkeille. Joka päivä tuli satoja ihmisiä hakemaan apua: ensimmäiset tulivat jo aamuseitsemältä, viimeiset lähtivät vasta iltakymmeneltä.
Keskuksessa oli lapsille opetusta, esitelmiä aikuisille, konsertteja ja elokuvailtoja, lääkäri, kampaaja, siellä jaettiin ruokaa sekä vaatteita. Keskuksessa vietettiin myös juutalaisia juhlia. Eevan tukena oli erityisesti hänen perheensä: mies Berti ja lapset Tamara ja Samuel. Tämän lisäksi oli vapaaehtoisia avustajia erityisesti Suomesta. Viiden vuoden aikana keskuksesta sai apua 60 000 ihmistä. Tämän lisäksi pakolaisia autettiin heidän yöpymispaikoissaan. 1990-luvulle asti lähetettiin Israeliin muuttaneille muun muassa satoja kiloja vaatteita.
Budapestissä toimi neuvostojuutalaisten kauttakulkuleiri, jonne Hilfe und Hoffnung toimitti avustustarvikkeita. Budapestiin vietiin sänkyjä ja petivaatteita, lasten anorakkeja ja leluja. Perheille toimitettiin paketteja, jotka sisälsivät kattiloita, petivaatteita ja hygieniatarvikkeita Israeliin muuttoa varten. Kahden toimintavuoden aikana Budapestin leirin kautta kulki 160 000 neuvostojuutalaista Israeliin ennen kuin leiri suljettiin.
Waldheim-vaalikampanjan aikana 1980-luvulla Eeva Huber-Huber oli toimittajana suomalaiselle lehdistölle. Hän oli todistamassa uudelleen voimistuvaa antisemitismiä, jonka syyksi hän arveli ihmisten puutteellisen tietouden juutalaisuudesta ja sen kulttuurisesta perinnöstä Itävallalle. Siksi Eeva sisällytti työhönsä juutalais-kristillisen dialogin.
Romanian vallankumouksen jälkeen vuonna 1990 Eeva ja Berti Huber-Huber organisoivat ensimmäiset avustuskuljetukset Oradean juutalaiselle yhteisölle. Siitä lähtien he matkustivat aluksi kuukausittain, myöhemmin 5-6 kertaa vuodessa Romaniaan ja tukivat kahdeksaatoista juutalaista seurakuntaa vieden sinne erityisesti ruokaa, lääkinnällisiä apuvälineitä ja vaatteita. He yrittivät myös taistella jäljellejääneiden synagogien rappeutumista vastaan. Nykyään Romaniassa on erityisen paljon hienoja, vanhoja synagogia koko Euroopan mittakaavassa.
Vuodesta 1992 alkaen Huberit kävivät myös Ukrainassa, jossa he huolehtivat Czernowitzin ja Mukatschewon juutalaisyhteisöistä. Balkanin konfliktin aikana toimitettiin 26 avustuskuormaa Sarajevoon, ensin Belgradin, myöhemmin Splitin kautta.
Toukokuussa 2007 Eeva Huber-Huber sai kultaisen kunniamitalin työstään Itävallan hyväksi. Mitalia oli ehdottanut Wienin Staatsopernin oopperanjohtajana toiminut Ioan Holender, joka oli itse Romanian Timisoarasta kotoisin.
Eeva-Elisheva ja Berti Huber-Huber kuolivat liikenneonnettomuudessa 18. huhtikuuta 2008 Romaniassa. Hilfe und Hoffnungin pikkubussi jäi vastaantulevan, juuri ohittamassa olevan auton yliajamaksi. Eeva ja Berti olivat matkalla Tirgu Muresiin, jossa heidän oli tarkoitus viettää juutalaisessa seurakunnassa pääsiäisen seder-ateriaa. Tämä seurakunta oli yksi lukuisista seurakunnista, joita Huberit olivat vuosien varrella avustaneet.
Jokainen avustusmatka oli Hubereille itselleen rikastuttava elämys. Usein he kertoivat romanialaisista ihmisistä, jotka olivat selvinneet holokaustista ja kärsineet paljon Ceausescun aikana, mutta olivat edelleen elämänmyönteisiä ja huumorintajuisia. Eeva ja Berti jakoivat elämäänsä heidän kanssaan mielellään.
Me, jotka tällä hetkellä jatkamme työtä Hilfe und Hoffnungissa, olemme vakuuttuneita siitä, että työn jatkuminen on Eevan ja Bertin toive. Olemme ylpeitä siitä, että saamme jatkaa työtä näin suurten esikuvien jalanjäljissä.
Kiitos jokaisesta lahjoituksesta.