Kohtaamisia Bukarestissa lehtimajanjuhlan aikaan

Juutalaiset viettivät Romanian Bukarestissa vuotuista lehtimajanjuhlaa tänä syksynä vähän eri tavalla kuin tavallisesti. He olivat kutsuneet järjestön ”Hilfe und Hoffnung” edustajia ja heidän suomalaisia tukijoitaan mukaan juhlatilaisuuteen, joka pidettiin Bukarestissa 15.10.2019. Suomesta lähtikin matkaan kuusi henkilöä, joista neljä Hämeenlinnasta, yksi Vaasasta ja yksi Joensuusta. Olin yksi heistä ja kerron tässä matkasta.

Hilfe und Hoffnung -järjestön, jonka keskuspaikka on Itävallan Wienissä ja joka avustaa Romanian, Unkarin ja Ukrainan köyhiä juutalaisia, oli tarkoitus osallistua lehtimajanjuhlaan kolmen hengen voimin, mutta vain yksi heistä, Ilona, pääsi juhlapaikalle. Hän oli ajanut pakettiautolla Itävallan Wienistä Romanian Bukarestiin avustustarvikkeineen jo muutama päivä aiemmin. Järjestön kahden muun edustajan, Annen ja Hannun, lento Zürichistä peruuntui, mutta he saapuivat Bukarestiin myöhemmin.

Juutalainen yhteisö järjesti meille suomalaisille vierailijoille paikalliset kuljetukset ja heidän kulttuuriasioistaan vastaava henkilö, Janina Ilie, toimi oppaana usean päivän ajan. Seuraavassa lehtimajajuhlan ja muun matkaohjelman referointia:

Me kuusi henkilöä, jotka matkustimme Suomesta, lensimme Helsingistä Bukarestiin suoralla lennolla romanialaisen yhtiön Blue Air lentokoneella. Matka oli aikataulussaan ja sujui erittäin hyvin. Juutalainen yhteisö otti meidät sitten lentokentältä lähtien hoiviinsa. Majoituimme hotelliin ja saimme myös illalla autokyydin synagogaan, jonka viereen oli rakennettu suuri lehtimaja. Muutama poliisikin näkyi olevan vartioimassa tapahtumapaikkaa.

Juhlapöydät oli asetettu hevosenkengän muotoon ja paikalle saapui lähes sata henkilöä. Keskimmäisellä paikalla istui rabbi, joka johti tilaisuuden kulkua ja selitti aiheeseen liittyviä perinteitä. Kuultiin rukouksia ja puheita, joita Janina käänsi myös englanniksi. Puheissa huomioitiin ja kiiteltiin meitä suomalaisia avustustoiminnasta ja erityisesti siitä, että me nyt olimme ottaneet kutsun vastaan ja tulleet heidän juhlaansa.

Meiltä suomalaisilta pyydettiin myös puheenvuoroa. Koska Anne ja Hannu eivät ehtineet paikalle, minä jouduin puheen pitäjäksi. Kerroin, että me olemme tavallisia suomalaisia, mutta sellaisia,  jotka ottavat Jumalan sanan tosissaan. Sanoin myös, että Jumala siunaa niitä, jotka siunaavat Israelia ja kiroaa ne, jotka Israelia kiroavat. Sitten toin esille avustusjärjestön ”Hilfe und Hoffnung” ja esittelin sen työntekijän Ilonan. Tämä kaikki miellytti kuulijoita, koska me molemmat – Ilona ja minä – saimme runsaat aplodit.

Me saimme syödä itsemme kylläisiksi ja sitten kuultiin lauluja jiddishin ja heprean kielellä. Osa oli yhteislauluja, joita mekin osasimme.  Tunnelma kohosi niin korkealle, että minäkin nousin ylös ja aloin laulaa ”Hine ma tov” ja ”Hine lo janum”, joihin kaikki yhtyivät. Juhlan päätyttyä sain kätellä ja jutella rabbin kanssa, joka oli mukavan tuntuinen mies. Sitten meidät vietiin autolla takaisin hotelliin.

Seuraavana aamupäivänä tutustuimme ”Choral Temple”-synagoogaan ja saimme tavata Romanian juutalaisen yhteisön presidentin Aurel Vainerin. Keskustelussa tuli esille myös juutalainen teatteri ja musiikki. Anne ja Hannu virittelivät herra Vainerin kanssa keskustelua laajemmastakin uskonnollis-kulttuurillisesta yhteistyöstä, jota tapahtuu myös Unkarissa.

Meille kerrottiin, että juutalaisen teatterin edustalla olisi iltapäivän puolella klezmer-konsertti ja sinne myös menimme. Saimme kuulla erinomaista soittoa, laulua ja näytelmää katuelämän keskellä ja liikenteen seassa. Järjestysmies ohjaili yleisöä ja liikennettä. Kaikki sujui hyvin.

Lopuksi ajoimme juutalaiseen vanhainkotiin, jossa asuu myös holokaustista selviytyneitä vanhuksia. Myös yhdistyksen pakettiauto ajettiin paikalle. Sen lastina olleita Itävallasta tuotuja avustustarvikkeita alettiin purkaa henkilökunnan voimin ja vietiin sisälle rakennukseen. 

Juutalaisyhteisön rabbikin nähtiin jälleen, hän tuli rakennuksesta ja jutteli Hannun kanssa. Lähtiessään hän tuli minuakin moikkaamaan ja kiitteli vielä eilisillan lauluista. Kiersimme vanhainkodissa, heilläkin oli siellä lehtimaja. Meille kerrottiin monista aktiviteeteista, kuten taulujen maalaamisesta ja näytelmäkerhosta, joihin vanhukset osallistuvat. Tällaiset yhteisölliset toiminnat parantavat vanhusten elämänlaatua, he elävät terveempinä ja kauemmin kuin yksineläjät.

Torstaina tutustuimme Holocaust Memorial’in (Calea Victoriel -kadulla), joka on rakennettu v. 2009 Romanian sisäministeriön rakennuksen edessä olevalle aukiolle. Se on karun näköinen ”bunkkeri”, joka on osittain maan alla. Sen sisällä on vain tyhjää tilaa ja holokaustissa menehtyneiden henkilöiden nimiä seinillä. valtiovallan ja järjestöjen edustajat ovat tuoneet sinne kauniita seppeleitä. Tästä kaikesta annan heille valtavasti pisteitä! Kyseinen Memorial muistomerkki on pystytetty muistoksi sekä juutalaisille että romaneille jotka menehtyivät holokaustissa.

Vierailimme sitten juutalaisessa taide- ja kulttuurimuseossa, joka oli synagogan tiloissa. Opas  kertoi Romanian juutalaista historiaa kuvien ja tekstien välityksellä  Taiteilijoiden maalauksia oli esillä runsaasti. Museon tiloista löytyi myöskin vanhan koululuokan pulpetit.

Kävimme Village -museossa,  jossa oli laajalla alueella suuri määrä taloja eri vuosisadoilta. Joukkoon mahtui sekä rikkaiden että köyhien ihmisten asumuksia. Erittäin vaikuttava museoalue!

Perjantaina teimme maaseutumatkan aina Karpaateille ja Transsylvanian rajoille asti. Tutustuttiin Ploiestin synagogaan, jossa meitä opasti Rva Adela Herdan. Osa Ilonan avustustavaroista jätettiin tähän paikkaan.

Seuraavaksi näimme Campinan synagoogan, joka toimi myös museona. Täällä kuultiin myöskin kuvien ja tekstien välityksellä kertomuksia juutalaisten elämästä ja kohtaloista. Yksi mieleenpainuva positiivinen yksityiskohta minulle oli valokuva erään juutalaispojan koulutodistuksesta. Sen numerot olivat kymppejä ja yhdeksäisiä.

Matka jatkui vuoristoiseksi muuttuvassa maastossa kohti Brasovia. Matkanteko kuitenkin keskeytyi n. 16 kilometriä ennen päämäärää vakavan liikenneonnettomuuden takia, jossa yksi henkilö menehtyi. Olimme melko lähellä onnettomuuspaikkaa ja automme joutui seisomaan kauan pysähdyksissä pitkässä autojonossa. Sitten päätimme, että emme jatka matkaa, vaan käännymme takaisin. Sapatti oli pian alkamassa ja emme halunneet enää näin myöhään iltapäivällä mennä ”sotkemaan” Brasovin juutalaisten ja heidän johtajiensa sapatin valmistelua ja viettoa. Tämän harmillisen takaiskun takia meiltä jäi myös näkemättä Romanian toiseksi kaunein paikka, joka on Janinan mukaan juuri Brasovissa. Tämä oli kuitenkin pienempi vahinko kuin onnettomuuteen joutuminen.

Paluumatkalla pysähdyimme Sinai-nimisessä vuoristokylässä ja kävimme syömässä paikallisen ravintolan ulkoterassilla. Maisemat olivat huikaisevat ja talot kauniita. Miljöö rakennuksineen muistutti niitä maisemia, joita olin nähnyt aikoinaan Itävallassa ja myöhemmin Puolan Zakopanessa. Tätä kaikkea oli ihan pakko kuvata. Sitten ajoimme takaisin Bukarestiin aakeitten laakeitten peltoalueiden halki. Hotellille tultuamme hyvästelimme Janinan ja autonkuljettajan. Tämä oli meidän viimeinen tapaamisemme tällä retkellä. Janina joutui vuodattamaan kyyneleitä tällä eron hetkellä.

Lauantaina kävelimme läheiseen messiaanisten juutalaisten kokouspaikkaan. Saavuimme portille hyvissä ajoin jo ennen kuin pastori Efraim saapui paikalle. Hän osoittautui heti eläväiseksi ja Jumalaa ylistäväksi henkilöksi jo porttia avatessaan. Sitten me osallistuimme heidän lauantaiaamun rukoushetkeen, jossa myös laulettiin runsaasti. Efraim heijasti rukousten ja laulujen sanat seinälle. Ne olivat hepreaksi ja romaniaksi (heprealaiset tekstit myös translitteroituina). Rukoukset lausuttiin hepreaksi vuorolausuntana papin ja seurakunnan kesken. Efraim käänsi puheitaan myös englanniksi. Israel on hänen puheissaan hyvin keskeisellä sijalla.

Rukoushetken jälkeen Efraim pyysi meiltä suomalaisiltakin puheenvuoroja erityisesti tähän matkaan liittyen. Niitä myös kuultiin ja Ilonan edustama järjestökin ja sen tehtävä tuotiin taas esille.

Sitten me söimme yhdessä ja juttelimme. Minä kohtasin erään eläkkeelle siirtyneen insinöörin, joka osoittautui baptistiksi. Hän käyttikin tässä porukassa itsestään nimitystä ”gentile” (= pakana). Me keskustelimme ja meillä kahdella näytti olevan hyvin samanlainen Raamatun profetioihin perustuva näkemys näistä meidän nykyisistä lopunajoista. Profetiat täyttyvät, Jumala kokoaa kansaansa Pyhälle maalle ja maailma kääntyy jatkuvasti ja yhä enemmän heitä vastaan. Lähi-idän poliittiset ja sotilaalliset tapahtumat menevät myös Raamatun ennustamaan suuntaan.

Efraim opasti meitä loppuajan täysin vapaaehtoisesti ja palveli meitä auliisti aina kotiin lähtöömme asti.

Jarmo Majamaa (2019)