Uutiset Ukrainan sodasta ovat askarruttaneet meitä alusta lähtien. Tajusimme, ettemme voi jäädä toimettomaksi ja Tamara otti välittömästi yhteyttä tuttavaamme Tanja Berezhnayaan Tsernivtsissä Länsi-Ukrainassa, Bukovinan alueen pääkaupungissa. Tanja on johtanut Tsernivtsissä “New Family” -järjestöä jo vuosia ja auttaa nyt yhdessä tiiminsä kanssa jatkuvasti kasvavaa pakolaisvirtaa Itä-Ukrainasta. Vierailimme heidän järjestössään vuosia sitten ja tuimme heitä lahjoituksilla. Tanja oli myös yhteyshenkilömme ja tulkkimme vieraillessamme Tsernivtsin juutalaisessa koulussa.
Tanja kirjoitti maaliskuun alussa että Tsernivtsissä on vielä hiljaista, mutta illalla hälytys soi ja ihmiset pakenevat kellareihin. Pakolaisia on valtavasti ja määrä kasvaa joka päivä, mukaan lukien useita tuhansia lapsia. Autoilla kestää jopa 2 päivää (normaalioloissa 1,5 tuntia) Romanian ja Moldovan rajalle.
Tamara aloitti työpaikallaan sekä ystävien ja tuttavien keskuudessa lahjoituskampanjan. Koska halusimme viedä vain todella tarpeellisia tavaroita, pyysimme Tanjaa lähettämään listan heidän tarpeistaan. Suurinta osaa näistä tuotteista on tällä hetkellä saatavilla vain rajoitetusti Ukrainassa: vauvanvaipat, hygieniatarvikkeet (suihkushampoo jne.), makuupussit, patjat, nuudelit, riisi, öljy, vauvanruoka, suklaa, säilykkeet ja kaakaojuomat.
Maaliskuun toisena perjantaina Tamara lähti ostoksille Metro-tukkukauppaan sekä Jyskiin. Avustuskuormaan pakattiin edellämainittujen tuotteiden lisäksi lähes 40 kpl makuupussia, sillä erityisesti näitä Tanja toivoi pakolaisten tarpeisiin. Lauantaiaamuna Tamara yhdessä työkaverinsa kanssa lähtivät matkaan. Edessä oli 15 tunnin ajomatka, ensimmäiset tunnit pääasiassa moottoritietä Unkarin itäosassa ja sitten Romaniassa edelleen päätietä kohti itää. Tamara kertoo, että “yön aikana ylitimme Karpaatit talvisissa olosuhteissa. Melko väsyneinä, mutta turvallisesti saavuimme Radautiin. Halusimme viettää siellä yön ja vasta aamulla tavata Tanjaa Romanian ja Ukrainan rajalla Siretissä.
Valitettavasti Tanjan järjestön kuljettaja, jolla oli erityislupa rajanylitykseen, oli sairastunut. Muussa tapauksessa 18–60-vuotiaat miehet eivät saa ylittää rajaa, joten meidän piti ajaa rajan yli Ukrainaan luovuttaaksemme avustustarvikkeet.
Pakkasta on noin -1 °C ja me seisomme parkkipaikalla Ukrainassa, aivan rajan toisella puolella Siretin lähellä. Se on jäähyväisten parkkipaikka: kokonaiset perheet tulevat autolla, miehet ajavat yksin takaisin kaupunkiin. Heidän vaimonsa, äitinsä ja sisarensa vievät lapset, pienet kotieläimet ja tärkeimmät mukaanotettavat tavarat suurilla kuljetustrolleilla kohti rajaa missä he jalkaisin kylmässä pakkassäässä ylittävät Romanian rajan.
Saan soiton Tanjalta: he eivät pysty tankkaamaan kaupungissa, joten meidän pitää odottaa. Näemme autojen tulevan, ihmisten nousevan ulos, naisten itkevän ja armeijan partioivan. Hieman myöhemmin saamme helpottuneena tiedon, että Tanja on saanut tankattua autonsa ja on matkalla luoksemme. Väsyneenä Tanja kertoo, että eilen illalla soivat hälytyssireenit jälleen ja heidän piti paeta kellariin, sillä Tsernivtsin lähellä olevaa sotilastukikohtaa pommitetaan. Kaupungissa on jo nyt vähän ruokaa, ihmiset saavat ostaa vain kaksi tuotetta per henkilö päivässä.
Mies, joka auttaa meitä purkamaan kuorman, on itse pakolainen Kiovasta. Hän on kiitollinen saadessaan olla täällä ja on iloinen lahjoituksista ja avusta. Mutta hän kertoo meille myös kauheasta, käsittämättömästä sodasta kotikaupungissaan.
Tanjan avulla pääsimme nopeasti takaisin rajan yli Romanian puolelle, ohi autokolonnien ja jonossa seisovien naisten ja lasten. Avustushalu Romanian puolella rajaa on mahtava: eri järjestöjen teltat rivissä ottavat vastaan pakolaisia, auttajat kantavat raskaat matkalaukut tai väsyneet lapset, ruokaa ja juomaa jaetaan, kuljetuksia tai majoituksia järjestetään.
Aloitimme paluumatkamme Wieniin, tyhjällä bussilla, mutta mielemme täynnä vaikutelmia ja olimme vaitonaisia. Mietimme, ajattelimme niitä monia ihmisiä, jotka ovat yllättäen irti revityt normaalista elämästä ja joutuivat nyt jättämään kaiken taakseen ja pakenemaan.
Toivomme tämän sodan pikaista loppua – siihen asti jatkamme… mutta senkin jälkeen Ukrainan kansa tarvitsee meidän kaikkien tukea.”
Tamara Huber-Huber