Koska lahjoitustavaraa oli tullut runsaasti, päätimme lähteä avustusmatkalle Ukrainan rajalle. Aikaa meillä oli vain kolme päivää, mutta uskoimme sen riittävän, kun ohjelmassa ei ollut muita tapaamisia kuin tavaran luovutus Ukrainan rajalla Radautissa.
Tällä kertaa kuormassa oli mukana elintarvikkeita, pesupulveria, vaatteita, vauvanruokaa ja vaippoja, patjoja, leikkikaluja jne. Matka ensimmäisestä tukikohdastamme Budapestissa Transsylvanian halki Bukovinassa sijaitsevaan Radautiin kesti noin 15 tuntia. Ollessamme Romaniassa ja ohittaessamme Cluj Napocan kaupungin, poikkesimme tankkaamaan sekä autoa että itseämme itävaltalaiselle OMV -huoltoasemalle. Tämä syystä, että näillä huoltoasemilla on aivan varmasti WIFI (nettiyhteys) saatavilla ja pääsemme lukemaan sähköposti ja WhasApp -viestit. Oli hyvä näin, sillä Tanyalta oli tullut vielä viime hetken pyyntö hankkia Hydrocoll -palovammalaastareita apteekeista. Jatkoimme matkaa ja jokaisen pienemmän tai suuremman kaupungin kohdalla etsimme pääkadun varrelta farmacia -liikkeitä eli apteekkeja. Pienistä apteekeista ostimme koko varaston tyhjäksi laastareista, sillä niitä ei pidetä paljoakaan apteekin käsivarastossa. Tiedustellessaan mihin tarvitsemme näin paljon laastareita, kerroimme vievämme niitä Ukrainaan. Sodankäynnnissä on otettu käyttöön uusia aseita, mistä syystä monet sotilaat kärsivät palovammoista puolustautuessaan. Kuullessaan sen, että ajamme pitkän matkan Wienistä Ukrainaan auttaaksemme ukrainalaisia, alkoi apteekissa kuhina, kun henkilökunta alkoi keräämään muuta lahjoitettavaa. Saimme paljon mm. sidetarpeita.
Ajaessamme Gherla -nimisen pienin kaupungin läpi ennen Bistritan kaupunkia, näimme jälleen kyltin ”farmacia”. Täällä tutustuimme hyvin miellyttävään ja iloiseen apteekkariin, joka kertoi meille että vuosi sitten poikkesi eräs saksalainen avustustyöntekijä ja osti heiltä lääkkeitä Ukrainaa varten. Hän oletti myös meitä saksalaisiksi. Saimme 10%:n alennuksen Hydrocoll -laastareista kun kerroimme matkamme tarkoituksen. Kaupanteon jälkeen apteekkari pyysi meitä odottamaan ja siirtyi varaston puolelle. Hetken kuluttua hän palasi kädessään iso pahvilaatikko ja ostoskärry täynnä vitamiineja. ”Ei tässä vielä kaikki – älkää lähtekö” huudahti hän ja riensi jälleen takahuoneeseen. Hetken päästä ilmaantui apteekin tiskin taa toinen kärryllinen erilaisia särkylääkkeitä. Olimme sanattomia tästä erikoisesta kohtaamisesta ja läääketarvikkeiden ”lisääntymisihmeestä!” Onneksi autossa oli sen verran tilaa, että saimme suuren pahvilaatikon sovitettua kuormaan. Kun kiittelimme, hyvästelimme ja toivotimme siunausta, vastasi apteekkari meille ”kiitos että te teitte mahdolliseksi minulle auttaa Ukrainan kansaa.” Tämä erikoinen kohtaaminen puhutteli meitä ja tiesimme olevamme oikealla hetkellä oikeassa paikassa.
Helteinen aamu valkeni Radautissa ja suunnitellusti saapuivat Tanya ja Stefan noin 09:30 hotelliimme. Nautimme yhdessä aamiaisen, vaihdoimme kuulumiset ja miehet lähtivät siirtämään kuormaa Stefanin autoon. Helteestä huolimatta kuorma siirtyi rivakasti autosta toiseen. Saimme kuulla, miten jokapäiväinen elämä Chernovitzissa on vaikeutunut: lähellä olevaan voimalaitokseen on osunut raketteja, mistä syystä sähkökatkokset ovat jokapäiväisiä. Elämää on vaikea suunnitella, sillä ei koskaan tiedä, milloin saa sähköä, milloin ei. Rutiinit, kuten pyykinpesu, ruuanlaitto, työskentely tietokoneella ei ole lainkaan itsestään selvää. Kerrostaloissa eivät hissit toimi ja on erittäin vaivalloista lähteä 10. kerroksesta kauppa-asioille – varsinkin kun kyseessä liikuntarajoitteinen henkilö.
Olimme kiitollisia, että saimme olla jälleen – vaikka vain pienen hetken – näille ystäville kuin ikkuna ”normaaliin” elämään.
Hannu & Anne Ylitalo